Jotta pääsisit vaurastumisessa hyvään alkuun, on ylijäämän hankkiminen
ensimmäinen askel. Ylijäämä tarkoittaa sitä, että kuukausittaisia tuloja on
enemmän kuin menoja. Omaa taloutta voi verrata yrityksen toimintaan. Jokainen
varmasti ymmärtää, että mikään yritys ei pitkään pysyä pystyssä, jos se ei
tuota voittoa. Sama pätee omaan talouteen. Visaa on aina helppo vinguttaa ja
pikavippejä ottaa, mutta maksun aika koittaa kuitenkin joskus, jolloin joistain
elämän menoista on viimeistään karsittava (jos pystyy). Pahimmassa tapauksessa voi joutua
jopa myymään omistusasunnon, hankkimaan toisen työn jne. Ei kiitos.
Miksei siis karsia kuluista etukäteen, ettei joudu edellä mainittuihin
ongelmiin? Alkuun riittää jo se, että ylijäämää kertyy edes hiukan. Summalla ei
alkuun ole väliä. Pääasia on, että opit sen ajatusmallin, että aina jää jotain
sivuun.
Ylijäämän hankkimiseen on kaksi keinoa: 1) karsi menoja 2) kasvata
tuloja. Ensimmäiseksi kannattaa keskittyä karsimaan turhat menot ja sitten
miettiä, että miten voisi kasvattaa omia tuloja. Seuraavassa kirjoituksessa
käsittelemme menojen karsimista ja sen jälkeen tulojen kasvattamista.
Seuraava osa:
Matka vaurauteen osa 4 "Karsi menoja"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti